Mitä koen voivani tehdä Englannissa mutta mitä en tekisi (melkein) mistään hinnasta Suomessa?

- Lisätä ihmisen Facebookkiin ensitapaamisella.

- Antaa puhelinnumeroni ihmiselle ensitapaamisella, tai kysyä toisen numeroa.

- Varsinkaan mieshenkilöille. Suomessa kokisin painetta siitä että jos en ajattele herrasta mitään sen kummempaa, hän kuitenkin luulee niin ja kiusaantuu. Tai jos pidän miehestä, minä kiusaannun koska ajattelen että hän miettii jotain kummaa minusta.

- Sanoa naapureille hei, vaikken olisi koskaan heitä nähnytkään.

- Hymyillä naapureille ja muille tuntemattomille 'ilman syytä'.

- Mennä syntymäpäiville joiden syntymäpäiväsankaria en tunne.

- Mennä naapurirapun kotibileisiin vaikken tunne juhlien isäntää.

- Suvereenisti puhua kaikille.

Mitä koen voivani tehdä Suomessa mutta en mielelläni Englannissa?

- Murahdella ihmisille.

- Jättää pyytämättä anteeksi kun törmään ihmiseen.

- Olla kysymättä kuulumisia joka saamarin puolitutulta!

- Juoda kuin suomalaiset.

Olen ollut Englannissa vasta hyvin lyhyen aikaa. Siksi joudun kaiken aikaa hokemaan itselleni, että älä nyt innostu liikaa. (Koska tiedän ihmisiä jotka Suomessa tekisivät tämän puolestani...) Olen kuitenkin helposti innostuva ihminen, en vain pysty olemaan tyynen rauhallinen.

Käsitykseni Englannista on muuttunut hyvin paljonkin vaikka olen aivan vasta tullut tänne. Olen toki ollut täällä kaksi kertaa aiemmin, mutta on täysin erilaista oikeasti asua maassa, taistella byrokratiaa vastaan ja tutustua ihmisiin.

Luulin että Englanti olisi vähän Eurooppalaisempi versio Suomesta, mutta täällä olenkin se kummallinen suomalainen tyttö kaukaa Pohjolasta. En ole yhtään kuin britit. Musta huumori tuo mielestäni yhtenäisyyttä, mutta silti kaikki on niin erilaista. Briteissä mikään ei toimi, he ovat tästä huolimatta kuitenkin tyyniä ja kohteliaita. Miehet laukovat kohteliaisuuksia naisille. (Ei suomalaiseen tapaan sikakännissä: "Hyvät tissit!" Ja jos tätä ah, kohteliaisuutta ei arvosta Suomessa niin haukut tulevat päälle. "Ruma lehmä oletkin.")  Brittimiehet sanovat oikeasti kivoja asioita. Niin kivoja, että jos joku sanoisi minulle niin suomeksi, niin nauraisin räkäisesti ja käskisin Romeon painua kuuseen. Mutta se johtuu vain siitä ettei semmoinen sovi suomalaiseen suuhun eikä suomen kieleen.

En halua tällä tekstillä alentaa suomalaista mielenlaatua tai miehiä, totean vain että kaikki täällä saarivaltiossa on hyvin erilaista. On jännää huomata miten suuret kulttuuriset erot voikaan kahdella länsimaisella valtiolla olla.

Suomessa rakastan sitä että kaikki toimii ja saan olla rauhassa oma itseni ilman että kukaan noteeraa, tai jos noteeraa niin minun ei tarvitse siitä yleensä tietää. Englannissa rakastan sitä kun saan olla prinsessa. Jonka tornissa ei saa lämmintä vettä, ja jonka ikkunoista vetää. Ja saamarin kämppis käy kokoajan aukomassa ikkunoita, eikä pyyhi keittiön tasoja. Jumankauta.

Osallistun todella mielenkiintoiselle kurssille Film Art, joka on luentomuotoinen kurssi Elokuvasta taiteena, ei Hollywoodin massatuotantona. Kurssin aikana katsotaan kokonaisia(!!) lyhyt- ja kokoillan elokuvia, keskustellaan ja käydään teoriaa läpiä. Kurssin aikana on myös tehtävä 2000 sanan essee joka huolettaa hieman koska englanti on vasta toinen kieleni. Ehkä siitä kuitenkin selvitään.

Osallistun myös käsikirjoittamisen ja äänen workshoppeihin, mutta niistä sitten enemmän kun kyseiset kurssit alkavat. Alku ilmeisesti maasta riippumatta taidealoilla on hieman hidas ja takelteleva... 

Onneksi olin ekalta luennoltani myöhässä ja vielä väärässä luentosalissa, niin jouduin vahingossa tutustumaan muutamaan samassa tilanteessa olevaan luokkatoveriini, ja eksyin luennon jälkeen lounaalle läheiseen pubiin!

Luennolla.Tokassa rivissä hyvin hauskassa seurassa! Vierustoverini kävi mm. tauolla ostamassa kynän ja vihon. Arvostan. Tästä jo arvasin että minulla tulee olemaan hyvin kotoisa olo. Luokkani Suomessa on maailman paras mutta uskon tämän olevan ihan kelpo korvike.

pybilöynäs!!!

Erään ystäväni kanssa eksyin viime viikolla myös buffettiin jossa oli myös buffettijälkkäri. Ihan jees. Rakastan kaikkea makeaa mutta tuolla tuli kieltämättä vähän huono olo. Keskellä oleva kuppi ei ole suinkaan shotti vaan jellyä!

Viikonloppuisin on ihan turha yrittää tehdä mitään ostoksia. Kadut ja putiikit ovat täynnä ihmisiä. Silloin on parasta tyytyä vain ikkunashoppailemaan, ja nauttiman sen sijaan lukemattomista katusoittajista ja muusta kulttuurista mitä Leeds tarjoaa.

Kauppahalli!

Tiedän että brittitytöt pukeutuvat pieniin vaatteisiin mutta oikeasti... Legginssishortsien päällä kiiltävät pikkuhousut!!! (Kyllä, yritin suorittaa kuvauksen hyvin vaivihkaa!)

Tänään oli aika mitäänsanomaton päivä. Hieman koulua aamulla jonka jälkeen eksyin hetkeksi keskustaan, ja löysin pienen jenkkikarkkiputiikin ja arvatkaas mitä muuta...:

1. (Tämmöisiä karkkejahan suomessa ei taida enää edes saada myydä!)

2. Syömäkelpoisia karkkeja!!!! Ja olin niin ymmyrkäisenä että jäi tuo Fazerina (ultimaattinen rakkauteni) hyllyyn.

Nämä sitten lähtivät matkaan. Että nyt taitaa melkein turhaan äiti pistää mulle pakettia. Tuplaa tuolla ei tosin myyty ja sitä pitäisi olla Suomesta tulossa! Kalliitahan nämä oli mutta on sen arvoista, kun ainot brittikarkit jotka mulla menee alas ovat viinikumit.

Brittijuusto ei oikein sovellu höyläämiseen... Höylähän tuli matka-arkussa maahan, koska Englannissa ei myydä juustohöyliä. Hyvää tämä kuitenkin on. Parempaa kuin se muka-cheddar jota saa Suomessa aamupalajuuston muodossa.

Löysin myös pussimuusia joka pelasti elämäni! Sitä olikin haettu. Brittiruokakauppojen rakenne ei vain ole vielä täysin hahmottunut minulle.

Kaks ihanaa ja Headphone-disco = Ovelta saat kuulokkeet joiden naviskaa painamalla voit valita kahdesta DJ:stä kumpaa haluat milloinkin kuunnella. Biisit ovat kliseisiä ja karmeita (Baby one more time, wannabe...) ja mukana kuuluu laulaa. Muuten klubi olisi hiljainen, mutta jos otat kuulokkeet pois kuulet koko salin rääynnän.

Eksyin myös erään Miken synttäreille. Nimeomaan erään koska ennen päivänsankarin näkemistä minulla ei ollut hajuakaan kuka hän on! Pelasin varman päälle ja ostin hassun kortin ja pullon vodkaa. Ja tietenkin unohdin kuvata ne... Mike oli kuitenkin iloinen ja tosi hyvä tyyppi. Selvisi että Puolassa juodaan paljon vodkaa. 

Saksa- ja norskapoijjaat syndeil.

Juhlat olivat hyvin elegantit kuten kuvasta näkyy!

Maskimies jonka nimesin Lukakseksi, ennen kuin hän suostui paljastamaan todellisen identiteettinsä. Ihana ihminen joka puhuu hassun hauskaa brittienglantia.

Loppusanana, sitä ajattelin tänne tullessaan että JES puhdas alku, nyt voit olla mitä tahansa. Ja sitä kuitenkin päätyy olemaan vain oma itsensä. Saksalainen kämppikseni ei ymmärrä tyhjän nauramistani tai muita soaalisia outouksia, mutta onneksi norjalainen ystäväni Tim arvostaa kummallisuuksia hyvin korkealle.

Bless ya, stay safe!

- Eräs tuttu. En minä. Missään tapauksessa. Ei.

Joku voisi heittää villin veikkauksen että tänään on ollut tylsä päivä. Ensimmäinen laatuaan täällä. Syynä tähän on se, että vaikka olen viimein päässyt yliopiston luentosalien penkkejä kuluttamaan (vaikka tilanne on vielä vähän hektinen), minulla ei turhan paljon ole sitä aktiivista luennoilla istumista. Harmi että kaikilla muilla on.

Onneksi vapaapäiväni alkoi kuitenkin vauhdikkaasti kello 8.00 aamulla! Joku mestari aiheutti viikon toisen palohälytyksen. (Toinen siis pelkästään tässä rapussa.) Tässä talossahan on niin että jos joku palohälytin havaitsee käryä, niin jokaikinen rapun palohälytin alkaa soimaan. Eli yhdessä asunnossa soi sitten 6 palohälytintä. Kiitos tästä. Minä ja vaaleanpunainen pyjamani sitten kipitimme kiireen vilkkaa takapihalle odottamaan ylemmän tahon lupaa palata sisälle. Olin kyllä hyvin iloinen lämpimästä pyjamastani, kun huomasin yhden nuoren miehen pelkkä pyyhe lantioillaan. Ihan hyvännäköinen poika mutta minua nauratti. Pohdin eikä pojalla ollut tosiaan aikaa napata edes hupparia mukaansa vai halusiko hän vain esitellä vaivalla treenaamiaan vatsalihaksia. Just saying... 

Koska minulla ei ollut mitään tärkeitä missioita suoritettavana tälle päivälle, päätin valmistaa herkullisen aterian. Harmi että kattilani on naapurivisiitillä joten spagetit jäivät keittämättä. Tuoremakkara oli kuitenkin todella hyvää!

Chorizo on rakkaus!

Luomumunia!

Nämä teet ovat odottaneet kaapissa jo yli viikon vedenkeitintä. Harmi että ostamastani keittimesät puuttui pohja... Ja kun se kattilakin on seikkaillu, niin saavat odottaa vielä hetken.

Koska olen maitoneurootikko (kyllä, se on termi!) olen ostanu pelkästää soija- ja kauramaitoa. Ne muoviset kanisterit epäilyttävät minua. Täällä myydään maitoa myös lämpimässä. Mietin että millaisia myrkkyjä sen säilömiseen on käytetty...

Etsin kermaa pastakastikkeelleni. Toivon että tämä on aivan normaalia kuohukermaa. Yksi hankalimpia missioita Suomen ulkopuolella ovat mielestäni maitotuotteet. Ne ovat niin yksilöllisiä jokaisessa maassa. Kaupassa käynti muutenkin on melkoinen mysteeri. Mikään ei ole siellä missä luulisi, ja hyllyt pursuavat kaikkea outoa.

Kanasipsejä. Eivät ole hyviä, mutta ehkä joku epätoivoinen sunnuntaiaamu ne ovat pelastukseni? Ja niitä on noin monta vain siksi että isompi pussi sisälsi monta pientä!

Kuva keittiöstämme. Se on iso mutta muualla oli hieman sekaista ja rumaa joten siksi vain tämä otos. Tarkoitukseni on paljastaa myös muita kotini saloja jahka inspiroidun.

Sitten se pääasia, eli otsake. Tänään tosiaan Royal Mail toi minulle julistuksen siitä että olen astunut aikuisten ihmisten maailmaan, ja jättänyt lapsuuden kauas taakseni.

Tittididiiiii!

Torven töräyksiä!

Aploodeja!

Fanfaareja!

Konfetteja!

Lasten naurua!

Äitien kyyneliä!

Kyllä, minulla on shekki-vihko!

Hetken kaikki täällä oli hyvin epävarmaa. Vieläkään en voi sanoa olevani 100 % vakuuttunut siitä miten mun elämä jatkuu seuraavat 10 kk. Ja tämä ei johdu mistään mun omasta mokasta. Kerrankin voin myöntää että mä olen tehnyt kaiken huolella ja oikein. Mun Suomen kv-toimisto on vakuuttanut että mä en ole tehnyt mitään väärä, ja vika on kokonaan mun vaihtokoulussa. Mä haluankin kiittää KyAMK:in kv-toimiston Heidiä siitä tuesta jonka hän on mulle antanut kun mä olen yksin joutunut kohtaamaan byrokratian kummallisuuksia, ja epäkohtia. Mä en pysyisi pystyssä ilman hänen tukea ja apuaan. Mä haluan kiittää myös Leeds Metropolitan Universityn Exchange Officen Hannahia, joka on myös mua tukenut, ja vakuutellut etten ole tehnyt mitään väärää, eikä vika ole mussa vaan systeemissä.

Juttuhan on se että jostain oikusta kukaan ei tuntunut tietävän mun tulosta, tai mun koulun erasmus-sopimuksesta. Ja sitten mulle sanottiin että voit jäädä hyvän portfolios vuoks, muttet välttämättä 10 kuukaudeksi. Koordinaattoria ei löytynyt. Aloitin luennot myöhässä. Kaikki oli sotkua.

Tänään aloitin teoriakurssin Film Art, joka oli äärimmäisen mielenkiintoista. Elokuvan tutkimista taiteellisen, ei niinkään kaupallisen elokuvan kannalta. Tutustuin myös tulevan lukukauden asiakastilauksiin esittelytilaisuudessa. Luokkatoverit olivat hirveän mukavia, maikat rentoja. Mä olen vain nyt hyvin väsynyt, ja vaikka kaikki hokevat että asiat järjestyy mä en jaksa uskoa. Tää on ollut alusta asti semmoista sählinkiä että viimeisetkin rippeet mun uskosta on vajonneet jonnekkin mun ulottumattomiin. Ne meni siinä hetkessä kun tajusin ettei kukaan tunne mua tai mun portfoliota.

Mä olen hyvin väsynyt. Mun piti laittaa tänne kuva isoimmasta hot dogista jonka oon nähny. (Mun eräs luokkatoverini söi sen kun käytiin lounaalla pubissa.) Tai kampuksesta. Tai luentovihosta ja kahvista. Mutta en mä nyt jaksa. Katsellaan.

Mä rakastan puusaunaa.

Mä rakastan takan lämpöä talvipakkasella.

Mä rakastan saunavihdan tuoksua, sukkapuikkojen kalinaa.

Mä rakastan aamuyön usvaa syksyn pimeydessä.

Mä rakastan myös järviveden pehmentämiä hiuksia, ja loppukesän kipakoita kesäöitä, kun on niin kylmä ettei pelkällä t-paidalla pärjää, mutta niin lämmin että farkkutakki riittää.

Rakastan palavan puun tuoksua, nuotion räiskettä.

Mä rakastan sitä kun mä saan olla oma ujo, äreä itseni, eikä kukaan siihen nokkaansa kopauta.

Rakastan sitä kun saan murahtaa kassalle, eikä tarvitse katsoa ketään silmiin.

Mä rakastan sitä kun ei tarvitse hymyillä tai sanoa kenellekään mitään.

Rakastan pikkukaupunkien autioita öisiä katuja, ja syysöiden valottomia vain rekkojen valtaamia teitä.

Mä rakastan puita ja metsiä, ja sitä miltä aamukasteinen metsä tuoksuu.

Mä rakastan koivunlehtien ja ketunleipien makua.

Ja vastatervattuja puutaloja, sitä tuoksua.

Rakastan mustikoita ja punaviinimarjoja, tuoreena pensaasta.

Mä rakastan talven tuoksua myöhäissyksyllä.

Mä rakastan paistettuja kanttarelleja sekä pihlajanmarjojen kirpeyttä.

Mä rakastan sammalmättäiden pehmeyttä paljaiden varpaiden alla.

Kyllä mä rakastan Suomea.

Joskus sitä vain toivoisi olevansa hieman 'eurooppalaisempi'.

Tämmöisen näpsäisin tuossa kauppamatkalla.

Uskokaa tai älkää mutta se on klubi!

Sitten asiaan...

Tänään olin hyvin vihainen. Vain kultainen brittiläinen kohteliaisuus aika ajoin on jääsydämeni ja norsunvittu-naamani voinut tänään sulattaa. Kyllä, nyt on ollut sitä ultimaattista 'heittelen ohikulkijoita kivillä' -vihaa. Nimittäin kun muut lähtivät käppäilemään yliopistolle, minä käppäilin ihan vain suihkuun vailla huolta huomisesta. Tai ennemminkin huolia repullinen, koska minulla ei ole mitään käryä mitä kursseja otan, milloin ja miksi. Olen varmasti tehnyt helvetisti syntiä edellisessä elämässäni tai jotain, koska mikään ei vain toimi niin kuin pitäisi. (Luultavasti olin yksi niistä tyypeistä jotka ohittivat sen tyypin jota samarialainen sitten auttoi. Tai se joka keksi sukkahousut.)

Vastoinkäyminen numero 1: Leeds Met ei lähetä hyväksymistä koulupaikasta missään järjellisessä ajassa vaan ihan mukavan 3 kuukauden odottelun jälkeen. Tai jos totta puhutaan niin kahden ja puolen kuukauden. Harmi ettei tuo ensimmäinen hyväksyntä tullut perille asti, vaan sain soittaa miljoonannen kerran saarivaltioon et missäs se paperi on?

Vastoinkäyminen numero 2: Paperin mukaan minut hyväksyttiin viideksi kuukaudeksi bisnes-linjalle. Tässä kohtaa ei tiennyt itkeäkö vai nauraa. Soitin taas ja sain sen oikean paperin hyppysiini, josta päästäänkin....

Vastoinkäymiseen numero 3: Minun paperissani ei lue koordinaattoria vaihtoni ajaksi. No ei se mitään. Eiköhän pian selviä.

Vastoinkäyminen numero 4: No ei vittu selviä! Minun koordinaattorini ei ole enää koko laitoksessa. Minulle annetaan uusi ja kummastelen että henkilö on design-puiolelta, mutta ei se mitään. Laitan herralle viestiä.

Vastoinkäyminen numero 5: Herrahan yllättäen vastaa ettei ole mun koordinaattori. Piste. Ei neuvo kehen mun kannattaisi ottaa yhteyttä. Ei mitään. Tässä vaiheessa on jo perjantai ja kurssit alkavat maanantaina. Jippiii....

Vastoinkäyminen numero 6: Maanantai. Suihku. Ei. Kursseja. Ei. Koordinaattoria. Ei. Koulua. Mitä. Paskaa.

Odottelen vielä yhtä vastoinkäymistä, koska seitsemän olisi aika mukava sellainen maaginen luku!

Onneni kuitenkin kääntyi tänään kun käväisin exchange officessa. Sieltä otettiin yhteyttä tiedekuntani johonkin pääjehuun ja asiat alkoivat rullaamaan. Tuossa tunti sitten otin yhteyttä kyseiseen naishenkilöön, ja nyt minulle on huomiseksi sovittu 10am tapaaminen koordinaattorini kanssa! Viimeinkin. En vain voi käsittää mikä tässä nyt oli niin vaikeaa. Miksi siinä meni niin kauan? Miksi oli välillä niin vaikea muistaa etten opiskele muotoilua, tai että minäkin voisin osallistua maanantaina alkaville kursseille? Rakastan Leedsiä mutten tiedä voinko tämän sydäntä riistävän puolen vuoden jälkeen suositella tätä yliopistoa vaihtareille. Kaikki on ollut liian vaikeaa. Toivon että opetuksen taso on todella huikaiseva.  

Nyt on vähän parempi mieli vaikka ärsyttää silti. Onneksi kävin ostamassa vähän lohturuokaa kaupasta.

200g Nutella oli vain punnan purkki, niin oli pakko ostaa vaikkei edes tehnyt mieli. En suostu myöntämään olevani tarjousten uhri. 5 croissanttia oli myös punnan. Nams.

Pakastimeen eksyi myös tämmöinen kun oli tarjouksessa, £3!

Koska mulla ei ollut mitään parempaakaan tekemistä sain myös hieman seikkailla keskustassa, ja eksyin ihan vahingossa Leedsin kuvankauniiseen keskuskirjastoon.

Kirjaston sisäänkäynti.

Hankin samalla reissulla sitten kirjastokortin, ja lainasin yhden kirjan sekä tanskan kielen opetuspaketin! Että mä rakastan tanskaa. Se on maailman seksikkäimpien kielten top 10:ssä. Siis mun listalla. Ja mun tarvitsi tulla Brittein saarille asti oppiakseni Tanskaa. Elämä on ärsyttävä ihme!

Teinpäs tässä pienen listan kun ihan iski inspiraatio! (Rakastan listojen tekemistä, mun elämän suola.) Mutta itse asiaan. Eli mitä kannattaa tehdä kun lähtee vaihto-opiskelemaan....:

- Käydä ryhmämatkoilla. (Esim Yorkissa! Kiitos http://www.dontbeatourist.co.uk/ ilmaisesta matkasta.)

- Tutustua rohkeasti ihmisiin.

- Käydä opiskelijabileissä.

...ja mitä kannattaa välttää:

- Ujostelua.

- Epämääräisiä fb-viestejä puolitutuille.

- Ihmisten huitaisua baarissa. (Vahingossa!!!)

- Jääpalojen heittämistä saman tyypin syliin jota aiemmin huitaisit... (Jälleen vahingossa, jep....)

Nyt kun tunnustukset on tehty....

Olen kokenut suuria tunteita täällä. Olen itkeny kaiken tämän outouden takia, oman hölmöyden takia, koti-ikävän takia, miesten takia... Enkä silti ole itkenyt kuin kahdesti. Jotenkin ne kaikki tunteet tulevat sitten aina kerralla pintaan. Onneksi olen myös nauranut paljon, ja löytänyt ihmisiä joiden mielestä se on mielenvikaisuuden lisäksi myös herttaista. Kaikki on siis kuten aina ennenkin!

Tulen erityisen hyvin toimeen sekalaisen tyttöporukan ja norjalaisten jätkien kanssa. Näiden tyttöjen kanssa jotenkin vain klikkaa, ja norska-poikien kanssa koen yhteenkuuluvuutta lähtökohtiemme takia. Hengaan myös omien kämppisteni ja hyvin monesta kansallisuudesta muodostuneessa porukassa. Ihmiset ovat niin herttaisia, ja minä osaan olla joskus niin tumpelo. En vain aina tajua kysyä kuulumisia ja olla niin please, please. Tunnen silloin itseni niin feikiksi kun joudun tekemään niin. Se ei ole mun selkärangassa. Vielä?

Sekoilujeni lisäksi olen siis käynyt Yorkin ihastuttavassa viikinkikaupungissa. Hauskaa oli ja sain jopa kuulla olevani kaunis, ah! Suomessa sitä kuulee vain että on hyvä perse tai tissit. Ulkomaalaiset miehet ovat hieman toisenlaisia. Enkä siksi osaa suhtautua heihin, hmm.

York-kierroksen aikana nähtiin kaunista historiallista kaupunkimaisemaa ja saimme kuulla hieman alueen historiasta hyvin hauskalta oppaalta! Kaupunki on myös pullollaan kummituskierroksia, mutte ne jäivät ikävä kyllä nyt tällä päiväreissulla näkemättä. Ensi kerralla sitten! Leeds on selvästi mun kaupunki mutta kyllä York on järjettömän kaunis pala historiaa.

Lounaalla käytiin hiljaisessa brittiraflassa. The Yorkshire pudding & steak? Mitä? En enää muista koko nimeä mutta oli hyvää ruokaa! Tämähän on siis perinteinen kevyt sunnuntailounas Briteissä. Pudding on vähän kuin pannaria. Gravy ruskeaa kastiketta kera naudanlihan. Eikä ateria tullut edes ylös vaikka käytiin maailmanpyörässä joka meni ahistavan monta kierrosta, jonka takia videoin jopa erään pojan jäähyväiset! Video jääköön arkistojen helmeksi, kun selvisimme tästä koettelemuksesta hengissä.

Huomenna alkaa koulu, tai toivottavasti. Vielähän mun asiat ovat vielä hieman epäselviä mut katsellaan. Pitää olla aktiivisesti yhteydessä exchange officeen. Tämä freshers-viikko on ollut huikea kokemus, ja tuntuu kuin olisin ollut täällä paljon pitempään kuin vaivaisen viikon!  Viikko on sisältänyt niin paljon infoa, uusia ihmisiä, suuria tunteita... Mulla ei ole sanoja joilla kuvailla tätä. Tämä on ollut totaalisen upeaa sotkusta huolimatta. Tämä tulee varmasti olemaan aivan liian pian ohi.

Loppuun vielä yksi kaverikuva. Minä ja yks ihana brittityttö Yorkissa (melkein) kello viiden teellä! Tämä oli ihana päivä. Kiitos ja näkemiin.

Toinen huomio! Greggs on ihana. Se on leipomo. Englannissa on leipomo joka nurkalla ja joka toinen niistä on Greggs. Mun superrakkaudet ovat kermaiset kanapiiraat ja kuvassa näkyvä custard tart! Maistuvat aivan mun isomummun reseptillä tehdyiltä joulupiirailta. Nam. Aivan ihania. Ja custard sattuu olemaan mun lempisana englannin kielessä. Siksi ekan tuollaisen ostinkin ja sehän vein mun kielen ja sydämen mennessään.

Sitten itse otsikkoon. Kun tämä kysymys esitettiin mulle, mulla meni muutama hetki tajuta että nyt puhuttiin tästä yhdestä baarista. Jäätynyt "oletko nyt ihan retardi" -ilme mun naamalla sai kysyjän repeämään nauruun. Joo, en ole ollut kummassakaan avaruudessa. Tänään saataan tosin mennä käväisemään tuohon hieman lähempään, kun naapuri tuli ihan ovelle asti kertomaan kuinka siistiä siellä tänään on. Kyseinen naapuri siis järjestää kansainvälisiä bileitä. Bileitähän on usein ja montaa sorttia. On house-klubeja, rokkibaareja, perienglantilaisia istumabaareja (joissa saatetaan soittaa Rihannaa, what even?!), kaikkea. Kaikille löytyy jotain. Bilepuoli on tosi hyvin organisoitu. Ja harraste. Harmi ettei se opetuspuoli niinkään...

Eli toisinasanoen. Kun saavuin tänne ei mulle ollut nimetty ketään Co-ordinaattoria. Kun vähän kyselin niin selvisi että kyseinen henkilö ei ole enää tämän yliopiston palkkalistoilla. Sehän kiva juttu. Parin puhelun jälkeen viimein sain toisen tilalle, mutta hän ei vastannut viesteihin. Soittelin taas vähän, ja lähettelin sähköpostia. No eikä tämä herra kerro mulle ettei kuulu mun tiedekuntaan. Jaaha. Että nyt odottelen että Exchange Office kokoaa jotain kasaan mulle. Mutta ei stressaa ihan hirveesti, eikä yllättä, koska tämähän on ollut sotkua alusta asti. Se ei muuta sitä että Leeds on ihana, ja nää ihmiset täällä on ihania, britit ja vaihtarit. Että nautin nyt näistä hyvistä jutuista ja katon jos toi opiskelupuolikin menis ruotuun.

Ollaan nyt parin päivän aikana käyty vaihtelevalla porukalla ulkona syömässä ja kiertelemässä kaupunkia. Vaikka Leeds on iso kaupunki, täältä löytyy kaikkea vanhanaikaista, romanttista ja söpöä. Kujia, kävelykatuja, pikkuteitä, vintage-liikkeitä, ekokauppoja. Aivan ihanaa!

Irkkutyttö Kate (lausutaan tän tytön ihanan epäselvällä aksentilla Keish) osti ihanasta pienestä suklaapuodista överikalliin cupcakesuklaan. Cute! (toim.huom: lausutaan kiush.)

Ihana hassu Leeds-mentorini joka ei suostu poseeraamaan kunnolla! (Ja joka luulee että Suomessa kuljetaan vielä hevoskärryillä. Ainakin melkein...) Tää tyttö on mun opas pienessä suuressa Leedsissä, ja se on hyvä koska mun sisäinen GPS on ollut rikki jo vuodesta -92.

Tänään tuli sitten kokeiltua muuten myös sitä rugbya! Ja se oli kivaa t. neiti joka pelkää palloja, ja vihaa joukkueurheilua yli kaiken. (Ihan vain siksi etten osaa, ja koska mun hahmotuskyky on nähtävästi jollain vastasyntyneen myyrän tasolla.) Tämä nyt oli kuitenkin kivaa. Aluksi kyllä pelotti aivan järjettömästi, mutta koska kerran sitä vaan eletään niin pakkohan se jotain perienglantilaista lajia oli kokeilla. En missannut harjoituksissa ihan hirveen montaa koppia, ja sain jopa itse pelissä muutaman kerran pallon hyppysiini joten ihan loistavasti meni! Saatan jopa haluta jatkaa tätä harrastusta. Ongelmana on nyt se jos treenejä todella on, kuten huhu kertoo, kolme kertaa viikossa, niin miten ehdin opiskella, käydä opiskelijabileissä, viettää aikaa kavereiden kanssa ja harrastaa myös jotain muuta. 

Ensiviikolla oli tarkoitus kokeilla kajakkiveneilyä? Kajakkeilua? Kajakkiajelua? Miten se sanotaan? Jokatapauksessa se menee ilmeisesti rugbyn päälle, että nyt pitää tehdä kova valinta menenkö kokeilemaan sitä vai jatkanko rugbya. Olen bookannut kalenterini täyteen myös kaikkea muuta miekkailusta vaellukseen, että saa nähdä. Teen kaiken mitä kerkeän. Tänään missasin retken Leedsin museoon rugbyn takia ja se harmitti. Haluan kokea kaiken! Nyt! Heti! Sunnuntaina pääsen onneksi käymään Yorkissa sosialisoitumassa vaihtarien ja fuksien kanssa. Jei!

Menee kyllä hermot noiden pikkurahojen kanssa, ja mähän en ole koskaan niistä jaksanut eurojen kanssa välittää/valittaa, menevät siinä missä muutkin. Mutta kun briteissä niitä on varmaan kymmenen erilaista ja numerot niin pienellä että menee ehkä munkilla oikeat rahat tiskiin! Jos kassa kysyy onko pientä, sanon suosiolla ei. En halua kasvattaa taakseni kymmenen metrin jonoa, enkä sitten taas viitsi koko kolikkopussia tyhjentää kassan laskettavaksi. Nyt ongelmana on tietysti se että loppuu kolikkopussista tila eikä ne niin arvottomia ole että heittäisin vain menemään. Pakko varmaan opetella tunnistamaan rahat. Olen saanut myös jostain riesakseni Kenia shillinkejä! Pitää olla vastedes tarkkana mitä kassa antaa takaisin, kun en ole nyt aivan varma ovatko kyseiset pennoset relevanttia rahaa täällä päin maailmaa. Täytyy tutkia asiaa!

Eli vasemmalta oikealle:

5 shillinkiä, 10 shillinkiä, 1 pence, 2 penceä, 5 penceä, 10 penceä, 20 penceä, 50 penceä ja punta. Sitten on vielä ainakin kahden punnan kolikoita mutta niitä ei nyt sattunut olemaan itsellä.

Tämä ei ole mikään muotiblogi muttaa....

Pankista lähtiessäni eksyin sitten Primarkkiin kun piti jotain keittiöpyyhkeitä ynnä muuta lähteä hakemaan. Olisin toki voinut mennä johonkin muuhuin liikkeeseen, kuin edulliseen vaatekauppaan jossa nyt sattui olemaan muutama viltti näyteikkunassa, mutta tyttömäinen tyttö sisälläni vaati että tonne mennään!

Oikeasti. Neonsiilisukat ja kettu- ja robottisukat ovat aivan must jos sellaisia löytyy! Olen maailman pihein sukkaostaja mutta nyt en edes katsonut hintaa, koska oikeasti. Siilejä, kettuja ja robotteja! Hinnasta ei edes keskustella.

Vaalenapunainen flanellipyjama jossa on siilejä(!) ja jossa lukee 'love hurts'. Äitikin tietää että vihaan vaaleanpunaista mutta tarvitsin ehdottomasti flanellipyjaman, enkä voinut vastustaa siilejä. Koiratohvelit lähti myös mukaan, koska en halua kuluttaa villasukkiani näillä ellottavilla kokolattiamatoilla. (HUOM! Kuva ei ole otettu vessassa. Mun huoneessa nyt vain sattuu olemaan lavuaari.)

Maailman ihanin villapaita lähti myös, koska täällä on aivan saatanan kylmä kiitos yksikerroksisten ikkunoiden ja kämäsen lämmityksen. Täällä muuten myydään aivan pirusti villapaitoja. On pörröpaitaa, raitapaitaa, pooloneuletta, poropaitaa, kissapaitaa ja lumiokkapaitaa jonka porkkananokka on kolmiulotteinen! Primarkin puoli ensimmäistä kerrosta (kerroksia on kolme) oli valehtelematta täynnä pelkkiä neuleita ja villapaitoja. (En ole koskaan oppinut niiden eroa. Niin supertyttö en ole.) Mutta kyllä niitä tarvitaankin kun eivät britit osaa rakentaa lämpimiä taloja!

Toteutin päivän reissulla myös pari unelmaa. Eli hankin, tittididii, kuumavesipullon! Ei pitäisi olla talvella kylmä kun tämän laitan vällyjen väliin, ja löytyy vilttiä, villasukkaa ja flanellipyjamaa saatana! Harkitsin myös jääkarhun muotoista kuumavesipulloa mutta ehkä se olisi ollut liikaa... En tiedä mikä muhun on mennyt täällä UK:ssa kun himoitsen kaikkea kummaa. En voi edes syyttää hanavettä kun en sitä juo.

Unelma numero 2:

Noutonuudelien syöminen pahvirasiasta. Joku niin elokuvallinen hetki mun päässäni vaikken yhtä elegantisti osannut lopulta syödä. Puikot hankin tietenkin kuvaa varten, mutta maailman kärsimättömimpänä ihmisenä yllätin itseni ja söin koko annoksen niillä. Tyyli oli ehkä vapaa mutta vain vähän ruokaa meni lattialle ja syliin!

Että tämmöistä tänään. Joitain kodin tarvikkeita vielä puuttuu, mutta on niin tuskallista kantaa painavaa tavaraa jostain Morrisonsilta asti ettei joka päivä jaksa lähteä sille reissulle. Nyt on aika yrittää näyttää ihmiseltä ja ehkä sosialisoitua. Heissulivei.

Ps. Löysin eräästä luontaistuotekaupasta tämmöisen! Huisia. Ja jopa joissain shampoissa yms on myös suomenkieliset käyttöohjeet.

Emmä sano et Englanti on parempi kuin Suomi. Jotkut asiat on kyllä ihan jees. Ja aluksi mä tietenkin vain hehkutan kaikkea, rakastan kaikkea. (Paitsi koulun sekoilua. Oikein kotoisa olo etten sanoisi!) Tänään kuitenkin melkein itketti kun tuntui niin hyvältä. Ja nauratti tietysti!

Olin tänään koulun niin sanotuilla harrastusmessuilla. (Tämä on vain mun keksimä nimi. En tiedä mikä se oli. Luulin ensin että pelkkä ns. urheilulajien esittely.)  Jokatapauksessa, siellä oli aivan kaikkea mahdollista. Ilmaista pizzaa, ilmaisia kangaskasseja, karkkia, avaimenperiä...

Siellä oli esittelemässä omaa juttuaan erilaisia opiskelijaryhmiä, kerhoja ja eri urheilulajien joukkueita. Jalkapalloa, surffausta, talvilajeja, kung fua(!), politiikkaa, vaellusta... You name it! Se oli kuin suoraan jostain elokuvasta! Olen nyt ilmoittautunut ehkä sataan ryhmään. Katsotaan mitä mä sitten oikeasti alan harrastamaan. Rugby kyllä kiinnostaa! Saisin purkaa mun agressioitani siinä! Joten katsotaan pärjäänkö kun perjantaina menen 'taster sessioniin!'

Harraste-/Urheilu-/Mikäliemessuilta kuvaa.

Messuilla islam-kojulla ottamani henna. £1 (Ja se kuuluisa läski vauvakäsi.)

Mitäkö olen oppinut Englannista versus Suomeen? (Maailman näkökulmasta hyödytöntä ja varsin epämääräistä tietoa, joka ei perustu niin mihinkään! Eli siis täysin ultimaattisia totuuksia briteistä.)

- Englantilaiset hymyilevät aina vieraan kohdatessaan. Silloinkin kun pyytävät anteeksi melkein tuupatessaan sinut kumoon portaissa. Kumoa Suomessa joku portaissa ja juokse äkkiä pakoon. Tai mumise sori. Jos olet oikein kohteliaalla tuulella saatat punastua ja riuhtaista muukalaisen kovakouraisesti pystyyn ennen kuin häviät omaan asuntoosi. Mutta ei me suomalaiset olla epäkohteliaita. Meillä on vain toinen kulttuuri.... Vai?

- Englannissa kassalla ollessai saat kuulla aina olevasi my love, dear, darling etc. Ensinnäki näiden sanojen kääntäminen suomeksi on aivan naurettavaa. Rakkaani, kultaseni.... Niille ei vain voi olla suomessa samanlaista merkitystä kuin Briteissä. Toisekseen suomessa kassalla on todennäköisempää odottaa kassan suunnittelevan asiakkaan huoletonta huitaisua nyrkillä, kuin hellittelynimiä ja kohteliaisuuksia. 

- Englannissa supermarketissa on hirveä kiire pois kassalta koska kassat ovat niin pieniä. On ehdottoman tärkeää alkaa pakata heti kun ensimmäinen tavara on lyöty tiskiin! Suomessa ei ole kiire pois kassalta, ja jos on niin ei myyjä sitä sinulle kehtaa sanoa koska vieraille ei puhuta.

- Englannissa vieraat ihmiset puhuvat toisilleen, ja sen sijaan että vastaisivat suomalaiseen tapaan nopeasti hamuten pois tilanteesta, he esittävät toisilleen jatkokysymyksiä!

- Englannissa hanavesi maistuu hirveälle olit missä tahansa. Suomessa on mahdollista juoda aivan kelvollista hanavettä ainakin jossain.

Miun ihana pusakka!!!

Mitä olen oppinut itsestäni?

- En osaa yleiseurooppalaista etikettiä vaan puhun suoraan.

- Tykkään tosi paljon ruisleivästä! (Unia ruisleivästä. Kauppoja joissa myydään ruisleipää. Vain unissa siis. Huoh.)

- Olen ajoittain stereotyyppinen suomalaisörmy, joka on helposti johdateltavissa, kun joku saatanan norjalainen kehtaa väittää että olen normaalein ja rauhallisin hänen kohtaamansa suomalainen! (Ps. Se norjalaispoika on oikeesti ihan kiva.)

Maanantainahan oli Beach parteeh! Ja kyllä, todistin norjalaisen olevan väärässä.